Copyright © 2025. Kaikki oikeudet pidätetään
Nettisivuja ylläpitää Labona Oy
Suvi on toisessa sukupolvessa Humuspehtoorin toimitusjohtaja. Suvi on nuoresta iästä huolimattaan ollut yrityksen johdossa jo 10 vuotta. ”Vierivä kivi ei sammaloidu” kuvaa Suvia ja Suvin toimintaa mitä parhaalla tavalla. Hän on ajan hermolla ja pyrkii uudistamaan yritystä maailman muuttuessa. Uusia innovaatioita ja hankkeita on koko ajan käynnissä, mutta yrittämisen arvot pysyvät ennallaan.
Vähäisellä vapaa-ajallaan Suvi lenkkeilee ja liikkuu metsässä vastapainona kiireiseen arkeen.
” Olen ollut Humuspehtoorissa mukana nyt 15 vuotta, joista kymmenen yrittäjänä. Minun piti suunnata hevosalalle, josta olen hankkinut koulutuksenkin, mutta ajatus kiertotalouden tärkeydestä sai kuitenkin valitsemaan toisin. Kokemusta on kertynyt koneiden rasvauksesta tuotteiden myyntiin ja taloushallintoon.
Puutarhainnostukseni oli vuosia kadoksissa, sillä lapsuuden kodissa puutarhaa oli niin paljon, että puutarhanhoito ei kiinnostanut enää lainkaan. Kesti melkein 20 vuotta, ettei minulla ollut edes viherkasveja. Nykyään puutarha laajenee ja aina on paikka uudelle viherkasville. Testailen KotiPihan tuotteet myös omassa käytössä.”
Vesa palkattiin Humuspehtoorille kesällä 2022 kenttähoitajaksi. Vesa vastaa Aukeasuon kentän toiminnasta ja tavaran vastaanotosta. Hän huolehtii, että jokaiselle Kotipihan asiakkaalle lähtee oikeat tuotteet sovittuna aikana.
Vapaa-ajallaan Vesa viihtyy parhaiten perheen kanssa kotona ja tunnustaakin olevansa todellinen kotihiiri. Lisäksi pontta arkeen tuo myös urheilullinen liikkuminen ala-koulu ikäisen pojan kanssa ja sählyn peluu.
”Kaveri houkutteli minut töihin Humuspehtoorille. Tykkään kyllä työstäni, monipuolisuuden vuoksi. Koneilla ajamisen lisäksi työnkuvaan kuuluu niin paljon muutakin.”